Kuninkaantie

×

Valtakunnan yhdistäjä

Kuninkaantie on vanha postireitti, joka kulkee Norjan Bergenistä, Atlantin rannikolta Oslon ja Tukholman kautta Maarianhaminaan ja Saaristomeren kautta Turkuun ja Etelä - Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Suomenlahden kautta Pietariin asti. Suomen osuutta tiestä Turusta Viipuriin kutsutaan Suureksi Rantatieksi tai Aliseksi Viipurintieksi. Se on edelleen valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

Kuninkaantietä ovat kulkeneet kuninkaat ja heidän kuriirinsa, piispat, porvarit, taiteilijat ja armeijat jo 1300 - luvulta asti, mutta vuonna 1734 Kruunu perusti hollikyyditysjärjestelmän. Se yhdisti koko valtakunnan Kuninkaantiellä. Tuolloin majatalojen ja kestikievareiden tehtävä oli majoitus, ylläpito, postin ja asiakkaiden kyyditseminen seuraavaan majataloon. Tuon ajan lain mukaan kaikki joilla oli varaa maksaa yöpymisestään, tuli majoittaa. Kestikievareita tuli olla teillä noin 20 kilometrin välein ja vielä nykyäänkin Kuninkaantiellä voi poiketa toiminnassa olevaan matkustajakotiin tai kievarimuseoon.

Suomen ensimmäinen matkailutie

Kuninkaantie nimettiin Suomen ensimmäiseksi matkailutieksi 1997. Alkuperäisestä Kuninkaantiestä yleisenä tienä toimii edelleen 80 %. Tielaitoksen suojelemia museokohteita tien varrella on mm. kilometrin mittainen Fagervikin tieosuus Inkoossa.

Kuninkaantie oli 1700- ja 1800 - luvuilla tärkeä Länsi - Euroopan ja Pietarin yhdistävä kansainvälinen väylä. Idän ja lännen kohtaamisesta on syntynyt ainutlaatuinen kulttuurien yhdistelmä, jonka aarteistoon voi nykyään tutustua helposti. Keskiaikaiset kirkot, upeat kartanot ja ruukkikylät sekä viihtyisät satamakaupungit ja kylät kertovat Kuninkaantien rikkaasta historiasta.

Kuninkaantie matkailussa

Kuninkaantie on merkitty kilvin, joissa on kruunu. Karjaalta mennessä itään, Kirkkonummelle, tie haarautuu kulkemaan Inkoon ja Siuntion kautta. Nykyisin Kuninkaantie on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaa Uudenmaan Liitto.

Länsi-Uudellamaalla Kuninkaantiellä vastaan tulevat kunnat ovat Raasepori, Lohja, Inkoo, Siuntio ja Kirkkonummi. Tiellä pääsee kulkemaan monella eri tapaa, kuten autolla, pyörällä ja moottoripyörällä. Polkupyörällä ajettaessa paras vaihtoehto on Läntinen Kuninkaantie ja silloin matkaa tulee 252-350 kilometriä.

Kuninkaaniten varrella eri kunnissa on matkailijalle paljon nähtävää. Mm. Ruukkialueita löytyy useampia, kuten Fiskars, Billnäs ja Mathildedal. Lisäksi tietenkin Lohjanjärvi on nähtävyys itsessään. Kannattaa tutustua myös useisiin museoihin, kuten Siuntion kotiseutumuseoon tai Tenholan kotiseutumuseoon Raaseporissa. Inkoossa, Fagervikissä tieosuus itsessään on museotietä, joten sielläkin kannattaa poiketa, jos mahdollista. Käymisen arvoisiin nähtävyyksiin lukeutuu Länsi-Uudellamaalla myös mm. Raaseporin linna.

Lisää Kuninkaantiestä ja sen historiasta pääsee lukemaan kolmiosasesta kotimaassa.fi:n jutusta. Jokaisessa osassa käsitellään Kuninkaantien eri osuuksia:

Osa 1: Turku-Perniö

Osa 2: Raasepori-Kirkkonummi

Osa 3: Espoosta Vironlahdelle

 

 

 

Lisätietoja

Paikka:
Länsi-Uusimaa
Osoite:
Etäisyys Helsingistä:
70 km, 57 min. autolla
Etäisyys Turusta:
128 km, 1 h, 24 min. autolla
Koska:
Kuninkaantielle pääsee ympäri vuoden
Kenelle:
Kuninkaantiellä matkustaminen sopii koko perheelle
Hyvä tietää:
Kuninkaantie kulkee Länsi-Uudellamaalla usean kunnan läpi, joten koettavaa riittää useammaksi päiväksi
Hinta:
Riippuu kulkutavasta, majoituksesta ja haluaako esim. opastetun kierroksen
Soita:
Varaukset ja tiedustelut kannattaa tehdä Kuninkaantien varrella oleviin majoituspaikkoihin, kuten Kisakallioon: asiakaspalvelu@kisakallio.fi
Yrityksen nettisivut: