Fiskarsin ruukki vuoden 2015 kotimainen matkakohde

×

Matkamessut 2016 järjestettiin 22.1.-24.1. Messukeskuksessa, Helsingissä. Vuosittain järjestettävillä messuilla Matkailutoimittajien kilta jakaa Vuoden parhaat – kunniakirjoja mm. vuoden matkailuhenkilölle ja vuoden parhaalle ulkomaiselle ja kotimaiselle matkailukohteelle. Tällä kertaa viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi matkailukohteeksi  kilta valitsi Raaseporissa sijaitsevan Fiskarsin ruukin. 

Monipuolista tekemistä kaikenikäisille

Matkailutoimittajien killan sivuilla kuvaillaan Fiskarsia yhdeksi monipuolisimmista ja mielenkiintoisimmista kulttuurimatkailukohteista, joita eteläisimmällä Suomella on tarjota. Sivuilla mainitaan myös, että Fiskars tunnetaan muotoilun ja taiteen keskuksena, joka vetää matkailijoita ympäri vuoden.

Matkailutoimittajien kilta kehuu myös sitä, että Fiskars soveltuu hyvin kaikenikäisille: perheen pienimpiä viihdyttää esimerkiksi leikkipuisto, pieni veturi ja erilaiset herkkupuodit. Suosittua myös vähän vanhempaan makuun ovat mm. viihtyisät kahvilat ja erilaiset tapahtumat, kuten etnomusiikkiin suuntautunut festivaali Faces. Eikä sovi unohtaa, että Fiskarsista löytyy oma olutpanimo ja artesaanijuustola, joiden tuottamia oluita ja juustoja on mahdollista ostaa mukaansa. 

Fiskarsin historiaa 1600 – luvulta tähän päivään 

Fiskarsin ruukin perusti hollantilainen Peter Thorwöste kuningatar Kristiinan myöntämällä erioikeudella jo 1600 – luvun puolivälissä. Thorwöste alkoi valmistaa valettuja ja taottuja tuotteita ja 1600 – luvun kuluessa Pohjan pitäjästä tuli Suomen raudan valmistuksen keskus, jonka alueella sijaitsi Fiskarsin ruukin lisäksi jo aiemmin perustetut Antskogin, Billnäsin, Mustion ja Fagervikin ruukit. 

Huolimatta siitä, että suurin osa esimerkiksi Fiskarsin tarvitsemasta malmista jouduttiin tuomaan Ruotsin puolelta, ruukkien perustaminen Suomeen oli kannattavaa: Pohjan pitäjän ympäristössä oli saatavilla käyttämätöntä vesivoimaa ja metsää puuhiilen valmistukseen. Pohjankurussa oli saatavilla myös sopiva satamapaikka. 

Vuosien saatossa Fiskarsin ruukki on kokenut paljon 1700 – luvun nälkävuosista  1900 – luvun alun lamaan ja maailmansotiin. Tänä päivänä Fiskars on 367 – vuotias ja suuri kansainvälinen yhtiö, joka tarjoaa tuotteita kuluttajille niin kotiin, puutarhaan kuin ulkoiluunkin. Konserin pääbrändejä ovat Fiskars, Iittala ja Gerber. 

Paljon onnea Fiskars – vuoden 2015 kotimainen matkailukohde!

http://www.fiskarsvillage.fi/fi/koti
Kirjoittaja:
Suvi Mäkinen