Lohjan menneen ajan joulumarkkinat

×

Jos aikakone olisi keksitty, se olisi kova sana. Siitä kertoo jo osittain Lohjan menneen ajan joulumarkkinoiden suosio, sillä entisajan elämäntyyliä huokuva tapahtuma kerää vuosittain jopa 25 000 kävijää.

Miltei vuosi on jo vierähtänyt edellisistä markkinoista, jolloin 200 joulun hengen mukaan puettua kojua notkuivat herkkuja, käsitöitä sekä sisustustavaroita. Markkinoilla vierailija voi tutustua menneen ajan elämäntyyliin, työtapoihin, ruokiin ja käsitöihin, ja mikä parasta, tehdä mitä ihanimpia joululahjaostoksia.

Harmaa sää ei haitannut joulutunnelmaa

Noin vuosi sitten joulun alla Lohjan menneen ajan joulumarkkinat jättivät vierailijalleen lämpimän tunnelman harmaasta säästä huolimatta. Markkina-alueen 200 kojua oli koristeltu kuusenoksin, lyhdyin ja kynttilöin, ja jopa itse näytteilleasettajat olivat pukeutuneet ajan hengen mukaan. Tuotteet oli koristeltu nauhoin ja joulukoristein, ja jokainen yksityiskohta oli viilattu täydelliseksi hillopurkkien lahjanauhoja myöten. Eikä mikään ihme, sillä joka vuosi Lohjan menneen ajan joulumarkkinoilla valitaan markkinoiden kaunein koju. Jouluisten kojujen taustalla kohosi jylhänä Lohjan Pyhän Laurin Kirkko, joka antoi markkinoille mitä tunnelmallisimman miljöön.

Uniikit lahjat pukinkonttiin

Lohjan menneen ajan joulumarkkinoilta voi jokainen löytää itselleen jotain mieleistä, sillä tuotteita löytyy niin sinapista sukkiin kuin lyhdyistä joulukoristeisiin. Kaikkia tuotteita yhdistää kuitenkin jouluinen tunnelma. Jouluiset kranssit, piparkakkutalot, hillot ja lyhdyt eivät jääneet huomaamatta. Lohjan menneen ajan joulumarkkinoilla voi tehdä löytöjä niin pukinkonttiin kuin omaksi ilokseen. Markkinoiden yksi parhaimpia puolia on juurikin käsintehdyt, uniikit tuotteet, jotka valmistaja on tehnyt lämmöllä juuri Lohjan menneen ajan joulumarkkinoita varten.

Loimulohta suoraan nuotiosta

Vaikka Lohjan menneen ajan joulumarkkinat eivät varsinaisesti ruokatapahtuma ole, ei sieltä pääse nälkäisenä lähtemään. Lohjan Pyhän Laurin kirkon edustalla vierailija pääsi maistelemaan kaikenlaisia herkkuja – loimulohta, possua, makkaraa ja leipää. Ruoanvalmistus oli itsessään osa ateriaa, ja vierailijan oli mahdollista päästä seuraamaan sivusta loimulohen valmistusta sekä kokonaisen possun paistumista varressa. Lohjan menneen ajan joulumarkkinat ovat kaikessa markkinahumussaan loppujen lopuksi myös hieno kulttuurielämys, jossa kannattaa vierailla, vaikkei olisi tarvetta edes ostaa mitään. Jollei aiemmin ollut joulutunnelmasta tietoakaan, alkaa väistämättäkin Lohjan menneen ajan joulumarkkinoiden jälkeen odottaa joulua.   

Kirjoittaja:
Kristiina Laine