Loppukesän menovinkit

×

Kesä on ihan kohta loppu. Mutta ei hätää, sillä lämmin ja monivärinen siirtymävaihe suomen syksyyn on pitkä. Rakastan tätä aikaa. Metsät ovat täynnä marjoja ja sieniä sekä luonto pukeutuu pikkuhiljaa uusiin vaatteisiin. Tekee mieli olla ulkona ja ihailla sitä väriloistoa, hengittää raikasta ilmaa ja rentoutua.

Monelle on myös hyvin tärkeää tehdä jokin suunnitelma siitä mitä aikoo tehdä ja minne mennä vapaapäivinä tai vaikkapa arkena töiden jälkeen. Tässä on muutama menovinkki.

 

Maan Maut Fiskarsin Ruukissa 26 – 27.8.2017

Maan Maut tapahtuma kerää lähialueen pientuottajat yhteiselle torille Fiskarsin Lukaalin edustalle. Se on ruokatori missä ihmiset kohtaavat toisiaan ja pääsevät maistamaan paikallisia ja myös muualta Suomesta tulevia ruokia.

Lohjan syysmarkkinat 1.9.2017 – 2.9.2017

Lohjan syysmarkkinat on iloinen tapahtuma, jotka järjestetään Lohjan kauppatorilla. Se on sadonkorjuujuhla, jossa on tarjolla perinteistä markkinameininkiä ja myös ohjelmaa koko perheelle.

Hanko FotoFestival 2.9.2017

Hanko FotoFestival on valokuvatapahtuma, joka on syntynyt rakkaudesta luontoon, valokuvaan ja valoon. Ihana Hanko, kaupunki meren rannalla, sen huvilat, hiekkarannat ja erikoinen sijaintipaikka on aina kiinnostanut valokuvaajia. Katso lisää infoa täältä.

Miilunpolton viikonloppu Malmbackissa Snappertuunassa 9.9.2017 – 10.9.2017

Hyvin mielenkiintoinen tapahtuma kertoo vanhanaikaisesta tavasta valmistaa puuhiiltä. Ohjelmassa on muutakin kivaa: kansantanssiesityksiä, musiikkia ja miilu aiheista näyttelyä.

Lohjan saariston Kekri 16.9.2017 (12.00-18.00)

Kekri on perinteinen sadonkorjuujuhla. Sadonkorjuutori, hyvää ruokaa ja mukavaa ohjelmaa koko perheelle.

Tammisaaren syysmarkkinat 21 – 22.9.2017

Vietä mukava syyspäivä Tammisaaren syysmarkkinoilla koko perheen voimin. Tee löytöjä itselle tai lahjaksi ja lapsillekin on mukavaa ohjelmaa, kuten paikalla oleva tivoli.

Lohjan Omenakarnevaali 23.9.2017 (10.00-16.00)

Lohjan Omenakarnevaali on perinteinen tapahtuma joka kerää kävijöitä läheltä ja kaukaa. Lohjan museon alueelta löytyy myyntikojuja, joissa on tarjoilla herkkuja, käsitöitä ja omenoita monessa muodossa. Mielenkiintoista ohjelmaa ja paljon nähtävää.

Laavujenkierrokset 2017

Laavujen kierrokset on jo perinteinen jokavuotinen tapahtuma. Tänä vuonna (2017) laavujen kierrokset järjestetään 17.9.17 – Liessaari, 1.10.17 – Kattelus, 22.10.17 – Kivimäki  ja 5.11.17 – Lohiranta. Lisää infoa katso täältä.

 

Mukavan ajanviettoon on paljon vaihtoehtoja, jokaiselle on jotakin.  Reippaasti menoksi vaan kaikki, vauvasta vaariin. Liikkumaan  ja nauttimaan!

Kirjoittaja:
Eila Ruottu