Melontaretki kauniilla Siuntionjoella

×

Melontaretki kauniilla Siuntionjoella

Olimme jo pidemmän aikaa suunnitelleet koko perheen melontaretkeä johonkin turvalliseen kohteeseen riittävän lähellä Helsinkiä. Sopivaksi melontapaikaksi valikoitui Siuntionjoki, josta melontavälineet järjestyivät puhelinsoitolla. Reitti kulkisi Siuntion kirkonkylältä historialliseen Sjundbyhyn.

Lähtöpaikkana Vanha Pappila

Lähestyimme Siuntion kirkonkylää ja siellä sijaitsevaa Vanhaa Pappilaa kesäisenä lauantai-aamuna auringon jo kiivettyä korkealle taivaalle. Kajakkikaksikot nelihenkiselle perheellemme oli varattu muutama päivä sitten SE-Actionilta, joka oli luvannut tuoda kajakit valmiiksi rantaan ja auttaa meidät matkaan. Soitimme vielä matkalta ja kerroimme olevamme kymmenisen minuuttia myöhässä. ”Selvä juttu, nähdään pian!”, vastasi SE-Actionin Susse Ekström iloisesti.

Vanha Pappila on yksityisessä omistuksessa ja siksi autoa ei voinut ajaa pappilan parkkipaikalle, vaan se piti jättää tien varteen – itse asiassa lähemmäksi lähtölaituria. Tilaamamme kajakkikaksikot odottivat vielä auton peräkärryssä. Nostimme kajakit Sussen kanssa lähtölaiturille, jossa pakkasimme eväät ja varavaatteet mukaan kajakkeihin. Vielä lyhyt opastus melontareitistä sekä turvallisuusasioista ja sitten ensimmäinen kajakki laskettiin vesille. Lapset pujottautuivat etupaikoille ja aikuiset taakse. Kaikilla oli tietenkin päällään SE-Actionin melontaliivit ja aukkopeitteet, joka onkin hyödyllinen syvällä uivassa kaksikossa.

Lähtölaituri sijaitsee joen mutkassa, jossa vesi virtaakin kohtalaisesti. Hankalin paikka melojan kannalta tulee vastaan heti kättelyssä, sillä jo parinkymmenen metrin päässä lähtöpaikasta alitetaan silta, jossa vaaditaan jonkin verran tarkkuutta väylän kapeuden vuoksi. Hyvin meni!

Ensimmäinen jokiosuus pappilasta Tjusträsk-järvelle on luonteeltaan kapeahkoa, suurelta osin tiheiden rantapusikoiden värittämää vehreää luontoa. Tällä osuudella näimme paljon kauniita neidonkorentoja, joita kuulemma elääkin joella runsaasti. Ennen ensimmäistä järveä jokivarressa ei ole juurikaan asutusta, joten luonnossa ollaan!

Järvelle

Tjusträsk-järvi avautui edessämme tyynenä. Matkaa oli takana vasta parikymmentä minuuttia, mutta päätimme pysähtyä juomaan. Jokisuusta vähän matkan päässä oikealla olisi ollut Siuntion kylpylän ranta, mutta emme katsoneet tarpeelliseksi rantautua. Juomatauon päätteeksi tiirailimme järven toiseen päähän, jossa erottui talo. Joki jatkuisi tuon talon vasemmalta puolelta. Matkaan!

Järven ylitys sujui ongelmitta ja joki jatkui nyt selvästi leveämpänä, virtausta ei juuri ollut. Ylitimme muuten samalla historiallisen Porkkalan vuokra-alueen rajan. Pian kaislikkoiset rannat vaihtuivat omakotitalojen pihamaiksi, joita jokirannassa oli Siuntion aseman seudulla – ihan erämaassa ei siis kuitenkaan oltu. Asemanseudun jälkeen joki kääntyi vasemmalle ja matkalla ohitimme kallion, josta laskivat rappuset veteen. Paikka on kuulemma ollut Aleksis Kiven uimapaikka. Siitä vähän matkaa eteenpäin joesta törrötti ylös paaluja, jotka ovat venäläisten aikanaan pystyttämän rautatiesillan alusrakenteita: silta on jo hävinnyt, vain paalut muistuttavat siitä.

Retken päätepisteeksi valittu Sjundby ilmestyi eteemme loivan kaarteen takaa. Historiallinen kivilinna vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja palaammekin varmasti sinne yleisöopastukseen joku toinen kerta. Mutta nyt palkitsimme itsemme melontarupeaman jälkeen paikallisella Sjundbyn jäätelöllä, aivan mahtavaa!

Kirjoittaja:
Peter Forsström
Puhelin:
+ 358 9 2564040
Sähköposti: