Ruisleipä ja suola toivottavat tervetulleeksi

×

Uuden blogin kunniaksi DeliTukku haluaa tarjota ruisleipää ja suolaa!

Ruisleipää ja suolaa viedään usein tupaantuliaisten yhteydessä uuteen kotiin – vanhan uskomuksen mukaan tämä takasi talon onnen, ruuan riittävyyden ja sen säilyvyyden. Suola ja leipä symboloivat myös vieraanvaraisuutta, luottamusta sekä ylipäätään tervetulleeksi toivottamista. Leivän murtaminen ja yhteisen suolan käyttäminen synnyttävät yhteyden – suolaa pidetäänkin yhtenä tärkeimmistä yhteenkuuluvuuden symboleista.

Ruisleipä on pyhä

Rukiista leivottua leipää on Suomessa leivottu ainakin 1500 vuotta. Ruisleipä on monelle suomalaiselle ruokakulttuurimme pyhin asia. Leipää ei koskaan asetettu nurinpäin pöydälle ja tarttuessaan leipään otti mies hatun päästään. Sanottiin myös, että leipää ei saa ottaa enempää kuin kerralla jaksoi syödä eikä leipä kädessä saa juosta.

Mitä ikävöit Suomesta?

Makumieltymyksistä kielivät erityisesti ruoat, joita kaipaavaa ollessaan pidempiä aikoja maailmalla. Ulkosuomalaiset kaipaavat tutkimusten mukaan ruisleipää, lihapullia kermakastikkeessa, salmiakkia, lenkkimakkaraa ja suomalaisittain paahdettua kahvia. Suomalaisen ruokakulttuurin historiaan pääsee tutustumaan vaikka lukemalla Finfood -Suomen Ruokatieto ry:n julkaiseman katsauksen Suomalaisen ruokakulttuurin ulottuvuuksia.

Ruisjauhoja ja suolaa

Omatekoinen ruisleipä ei vaadi montakaan ainesosaa: ruisjauhoja, vettä ja ripaus suolaa. Ruistaikinan käyminen sen sijaan vaatii aikaa – mielellään pari päivää. Leivinuunissa paistaen saa parhaimman tuloksen varsinkin jos mielii suuria limppuja mutta sähköuuni on pienten leipien paistamiseen helpompi ja nopeampi valinta.

DeliTukussa on hyvät valikoimat lähituottajien ruisjauhoja, kaikki jauhomme ovat luomutuotteita – MörbyMustion Luomumylly ja Riihipuoti.

Suolavalikoimaa meiltä löytyy aina sormisuolasta ruususuolaan. Varsinkin tanskalaisen Mill & Mortarin herkulliset suolat (mm. punaviini-,sitruuna-, merileväsuola, aktiivihiilestä mustan värinsä saanut sormisuola) aiheuttavat varsinaisen suolamanian. Nämä tyylikkäisiin mustiin peltipurkkeihin pakatut laadukkaat suolat sopivat omatekoisen ruisleivän kera mainiosti miksi tahansa lahjaksi – tai omaksi iloksi!

Ruisleivän leipominen

Tämä alla oleva resepti löytyy perinteitä vaalivan ja lisäaineettomien luomuviljatuotteiden valmistajana tunnetun Riihipuodin myllyn sivuilta. Kaikki reseptin ainesosat lukuunottamatta hiivaa löytyvät DeliTukun tuotevalikoimasta. Ja jollet sitten kuitenkaan itse jaksa leipoa niin meiltä saa myös tuoretta DeliTukussa paistettua leipää mukaan ostettavaksi!

Hapan ruisleipä

3 l vettä
5 kg ruisjauhoja
50 g hiivaa tai vähän happamen ruisleivän paloja
2 rl suolaa

Hiiva tai leipäpalat ja osa jauhoista sekoitetaan haaleaan veteen. Seoksen annetaan hapantua noin vuorokausi lämpimässä ja sitä sekoitetaan välillä. Suola ja loput jauhot sekoitetaan huolella taikinaan. Taikinan noustua kaksinkertaiseksi aloitetaan leipominen. Leivät pistellään kauttaaltaan tasaisesti. Paistetaan 275 asteessa n. 30 min. Peitä leivät paistamisen jälkeen.

Alla olevista linkeistä löytyy paljon hyödyllisiä lisäohjeita:

Martat
Wikikko 

Lähteet:
Pirkko Sallinen-Gimpl: Elävä karjalaisuus (Kirjayhtymä 1987)
Ari Turunen: Hyvän ja pahan merkit eli taikauskoisten tapojen tarina (Ateena kustannus 2002)
Leivinuunin kuva: Pekka Helin / Keski-Suomen Museon kokoelmat. Creative Commons BY-2.0

http://www.delitukku.fi
Kirjoittaja:
DeliTukku
Puhelin:
+358 (0)20 763 9121
Sähköposti: