Syksy alkoi Lohjalla syysmarkkinoilla

×

Aurinkoinen sää houkutteli ihmisiä Lohjan syysmarkkinoille.

Kaikille jotain

Viime perjantaina ja lauantaina Lohjan torin olivat vallanneet jo perinteeksi muodostuneet Lohjan syysmarkkinat, jotka järjesti Lohjan Omenakarnevaalit ry. Samalla myös Tivoli Sariola oli Lohjan Rantakentällä viihdyttämässä perheen pienempiä ja miksipä ei myös isompiakin.

Markkinoilla oli monenlaista myytävää ja suurin kuhina taisi olla metrilakujen sekä puolukoiden ja sienien ympärillä. Markkinoilla olikin myynnissä useammalla kojulla puolukkaa sekä kantarelleja ja suppilovahveroita.

Lohjan syysmarkkinoilla ei voinut välttyä ruuantuoksulta, jota tuli markkinoilla olleista katukeittiöistä. Isoilla wokpannuilla paistui ruokaa makkarasta risottoon, jokaiselle jotain. Myynnissä oli myös vaatteita, hunajaa, juustoja, käsitöitä, kukkia, hilloja sekä linnunpönttöjä.

Löytyipä markkinoilta myös Pikku Myy myymästä kaasuilmapalloja perheen pienimmille.

Sää houkutteli ihmisiä perjantaina

Perjantaina syysmarkkinoille ihmisiä houkutteli aurinkoinen, lämmin sää. Hyvässä säässä olikin mukava tehdä kauppaa myyjien kanssa ja tutustua erilaisiin tuotteisiin. Lohjan syysmarkkinoilla oli paikan päällä todella mukava markkinatunnelma.

Syyskuussa myös muita markkinoita

Tulevana lauantaina eli 10.9 järjestetään Lohjan saariston Kekri, jossa on mm. työpajoja, ennustajan kota sekä myyntikojuja. Ohjelmassa leijan lennätystä, jättisaippuakuplia, jousiammuntaa, pussijuoksua sekä tyynysotaa. Varmasti mielenkiintoinen tapahtuma tiedossa.

Syyskuun 24.-25. järjestetään Kohdataan maalla -ruokamarkkinat Mangsin tilalla Inkoon Päivölässä. Tapahtuma järjestetään jo kuudetta kertaa. Markkinoiden päätemana on puhdas ruoka ja pienimuotoinen tuotanto.

Lohjalla vietetään 24.9 Omenakarnevaaleja, missä on Variksenpelättimien SM -kisat 2016 ja lisäksi valitaan vuoden Omenatyttö. 

Myös Tammisaaressa vietetään syysmarkkinoita 22.-23.9, jonka yhteydessä on kaksi tivolia. Paikalle odotetaan vähintään 25 000 vierailijaa.

Lohjan Syysmarkkinoiden nettisivut

Kirjoittaja:
Anni-Elina Torvikoski