Talveksi etelän lämpöön

×

Talviloman viettäminen kaukana etelän lämmössä on muodostunut monelle jo perinteeksi. Aina ei kuitenkaan tarvitse matkustaa niin kauas etelään, sillä Länsi-Uusimaa soveltuu myös talvimatkailuun monipuolisine kohteineen ja aktiviteetteineen.

Länsi-Uusimaa on usein mielletty kesäkohteeksi, vaikka mahdollisuuksia löytyy talvellakin joka makuun. Vain mielikuvitus on läntisellä Uudellamaalla rajana.

Safarilla jään keskellä

Talvella luonto muuttaa muotoaan täydellisesti kesän vehreydestä lumen peittämiin postikorttimaisemiin. Lumikerros saa tutut paikat näyttämään aivan uusilta, jopa hieman taianomaisilta. Erilaiset safarit ovat erinomainen tapa päästä tutkimaan luontoa paikoilta, joihin ei kesällä olisi mahdollista päästä. Lohjanjärvellä matkailija voi ottaa lumikengät alleen, ja lähteä patikoimaan lumen ja jään peittämiä reittejä. Reitit kulkevat Lahokalliossa, Liessaaressa ja Karnaistenkorvessa, ja matkalta löytyy laavuja, joilla voi pysähtyä ihailemaan luontoa ja nauttimaan kupin kuumaa kaakaota. Halutessaan lumikenkien sijaan voi matkansa taittaa myös retkiluistimin.

Suloisesta lämmöstä hyiseen kylmyyteen

Mikäli talven kylmyydestä on saanut jo tarpeekseen, voi Länsi-Uudellamaalla majoittua lämpimästi kylpylöissä tai vaikkapa mökissä. Kylpylähotelli Päiväkumpu tarjoaa hyvinvointi- ja hemmottelupaketteja ympäri vuoden. Rantasipi Siuntion kylpylässä rentoutuvat niin mieli kuin kehokin suloisen lämpimissä altaissa tai höyrysaunassa. Lempeistä löylyistä voi nauttia myös omassa rauhassaan luonnon ja hiljaisuuden keskellä mökissä. Valkoinen erämaa kutsuu nauttimaan auringon kimmellyksestä järven jäällä, ja hurjimmat voivat pulahtaa vaikka avantoon.

Talvi on tapahtumien aikaa

Luonnon nukkuessa talviuntaan Länsi-Uudellamaalla tapahtuu. Tammikuun loppupuolella kylmän karaisemat uimarit kohtaavat mittelössä Kisakalliossa avantouinnin SM-kisoissa. Kisakallion urheiluopiston ja Lohjan kaupungin järjestämistä kisoista löytyy sarjoja kaikenikäisille ja -tasoisille. Tammikuu on Tammisaaressa musiikin aikaa, ja tänä vuonna Karelia Kulttuuritalolla saadaan nauttia yllätyksellisestä ja omaperäisestä jazzista Nordic Trinityn tahtiin, sekä jammailla suomalaisen blues-musiikin parhaimmistoa Erja Lyytikäisen ja Heikki Silvennoisen tähdittämänä.

Talvisen retken voi siis hyvinkin tehdä vaihtelun vuoksi lähelle. Lumen peittämä Länsi-Uusimaa on ihmeellisen kaunis, ja toimintaa täynnä. Toppatakki niskaan, termospullo täyteen kuumaa kahvia ja seikkailu läntisellä Uudellamaalla voi alkaa, juuri sinulle mieluisimmalla tavalla!

 

Kirjoittaja:
Kristiina Laine