Työmatkalla kohti kevättä!

×

”Räystäät tippuu, ojat juoksee ja linnut laulaa” – varmat kevään merkit. Kiva ajella töihin ja kotiin valoisaan aikaan. Äsken vielä sekä aamu että ilta olivat yhtä pimeitä.

Ohitan linja-auton ja toivon sen seuraavan minua kohti Vivamoa. Näen ajatuksissani jo huhti- toukokuulle, jolloin näitä isoja autoja valuu alas Vivamon mäkeä toinen toisensa perään kyydissään tuttuja ja tuntemattomia matkalaisia.

Kohtaamme vastaanotossa, kaikki hyvällä tuulella. Kuin vanhat tutut vaihdamme kuulumisia. Jokaisella jonkinlainen odotus, halu kohdata aidosti. Näin täällä on toimittu jo 70 vuotta.

Miljöö, ympäristö ja ihmisten look ovat muuttuneet, mutta pohjimmiltaan meillä on samat tarpeet aikakausista ja muutoksista huolimatta.  Sen huomaa jo noutopöydän jonosta. Kauniisti katettu ja täällä valmistettu ateria jälkiruokineen on ohittamaton houkutus.

Aika jännä, miten paljon ehtii miettiä lyhyellä matkalla, päällimmäisenä tänään ruoka. Olisi pitänyt syödä tukevampi aamupala kotona tai ajaa aiemmin töihin, jolloin Vivamon aamiainen olisi ollut vielä monipuolisesti tarjolla.

Niin ja se Kiirastorstain Seder-ateria – nyt alkoi jo kunnolla kurnimaan. Parasta unohtaa, sillä sinne on vielä paitsi aikaa myös monia aterioita, aamiaisia, päivällisiä ja iltapaloja. Kahvihetkistä puhumattakaan. Olipas herkullinen matka.

Auto parkkiin ja kohtaamaan tämän päivän ihmisiä.

 

Leena Broman

Vivamon johtaja

http://www.kansanraamattuseura.fi/sinulle/loma-_ja_kurssikeskukset/vivamo_-_lohja
Kirjoittaja:
Leena Broman
Puhelin:
+358 20 768 1760
Sähköposti: